BACCARAT

Baccaratin Arvoituksellinen Menneisyys

Baccaratia pelataan monen muun suositun pelin tapaan korteilla. Korteilla on pelattu yleisesti ottaen tuhansia vuosia, jopa ennen kuin itse paperi keksittiin. On löydetty todisteita siitä, että Baccaratin kaltaista peliä on pelattu jopa 2000 vuotta sitten muinaisessa Kiinassa ja muissa aasialaisissa kulttuureissa. Löytyy myös teoria jonka mukaan 1300-luvun ristiretkeiläiset toivat Baccaratin kaltaisen pelin mukanaan Eurooppaan palatessaan. Tuota aikakautta pidetään yleisesti ottaen sinä, jolloin tehtiin ensimmäiset korttipakat. Sanotaan että myöhemmin samalla vuosisadalla löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus vei baccaratin Amerikkaan.

Korttipakan neljä väriä eivät tulleet tyhjästä, vaan ne ovat sen aikaisen feodaalisen yhteiskunnan neljän luokan symboleja. Esimerkiksi miekat (eli Espanjaksi "espadas" tai englanniksi spades, pata) edustavat aatelisten luokkaa. Kauppiaiden luokkaa edustaa kolikon muoto, käännetty neliö joka tunnetaan nykyään ruutuna. Risti symboloi maatyöläisiä ja hertta kirkkoa.

Merkitykselliset kasvot

Myös numeropuolen kuvilla on symbolinen merkityksensä. Alunperin ne edustivat todellisia ihmisiä - sen ajan kuninkaita, kuningattaria ja sotilaita. Esimerkiksi pakan neljän kuninkaan sanotaan olleen Charlemagne, Julius Caesar, Aleksanteri Suuri ja Kuningas Daavid. Neljä kuningatarta kuvastivat seuraavia naisia; Troijan Helena, Joan de Arc, Athena ja Rachel. Jätkät edustivat tunnettuja sen ajan ritareita; Sir Lancelot, Roland, Hodgier Le Danois ja Etienne de Vignoles. Vuosien varrella tehtiin erilaisia pakkoja, jotka kuvastivat kunkin ajan tunnettuja ihmisiä.

Baccaratin varhaista muotoa pelattiin Italiassa samoihin aikoihin, kun Kolumbus matkasi Amerikkaan Tuo peli perustui legendaan nimeltä "Yhdeksän Jumalaa". Tuo legenda kuvaa vanhaa yli 2000 vuotta vanhaa Roomassa toimitettua rituaalia, jossa yhdeksän rukoilejaa jumalaa seisoi kultahiuksisen neitsyen edessä, joka heitti noppaa yhdeksänsivuisella nopalla. Jos hän heitti 8 tai 9, hänet kruunattaisiin välittömästi papittareksi, mutta jos tulos oli 6 tai 7, häneltä riistettäisiin hänen uskonnollinen asemansa. Jos tulos oli 5 tai vähemmän, hän kävelisi kylmän rauhallisesti mereen. Nämä samat numerot vastaavat nykyaikaisessa baccaratissa tiettyjä toimintoja.

Tätä alkuperäistä peliä kutsuttiin Baccaratiksi (viitaten numeroon nolla - kuvallisten korttien arvo) ja pian se tunnettiin nimillä Baccarat, Baccarat en banque ja Chemin de Fer. Tämä peli oli ja on yhä hyvin suosittu Euroopassa, eritoten Ranskassa. Ranskan aatelisto meni jopa niin pitkälle, että otti pelin yksityisomistukseensa, pelaten sitä vain keskuudessaan vuosia ennen kuin se levisi julkisiin kasinoihin.

Ranskan yläluokka viittasi Baccaratiin 1500-luvulla nimellä chemin de fer, termi joka viittaa rautatiehen. Kyseinen versio on hyvin suosittu vielä tänäkin päivänä. Baccarat sai vuosien varrella useita lempinimiä, kuten Shimmy ja Chemmy. Peli levisi myöhemmin Ranskan Rivieran veneille. Jotkut käyttävät näitä lempinimiä vielä tänäkin päivänä. Jos törmäät niihin, tiedät mistä on kyse.

Kun peli löysi tiensä Etelä-Amerikkaan, argentiinan hyvävaraiset matkustivat kasinoihin ottaakseen osaa tähän uuteen ja viehättävään Chemin de Fer -peliin. Se keräsi suosiota hitaasti mutta varmasti, ja levisi Kuubaan. Tässä vaiheessa sen sääntöihin tuli pieni muutos ja "Amerikan Baccarat" syntyi. Kyseisestä versiosta tuli suosittu rikkaiden kuubalaisten keskuudessa ja kun Havannalaisen Capri Hotel Casinon kasinopomo muutti Kuubasta Yhdysvaltojen Nevadaan työskennelläkseen Sands Hotel Casinossa vuonna 1958, hän suostutteli esimiehensä lisäämään Baccaratin kasinon pelivalikoimaan.

Baccarat osana tätä päivää

Löydät Baccaratin tätä nykyä jokaisen kasinon valikoimasta. Chemin de Fer -versio on yhä Euroopan suosituin versio, ja törmäät American Baccaratiin todennäköisesti Las Vegasissa ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa kasinoissa. Vaikka Baccaratia voi pelata pienillä panoksilla, kantaa se yhä mukanaan menneiden aikojen hohtoa, korkeiden panoksien glamouria.